Teknologia on merkityksetöntä, jos markkinointi ei herätä tunteita

Yli satapäinen joukko työelämän edustajia ja opiskelijoita seurasi torstaina korva tarkkana, kun islantilaisen mainostoimisto Tjarnargatanin osaomistaja ja markkinointijohtaja Einar Ben esitelmöi luovan markkinoinnin tuottamisesta Karelian Wärtsilän kampuksella.

Einar Ben puhui 6. helmikuuta Digi2Market-hankkeen vierailijaluennoitsijana Wärtsilässä.

Suomessa Tjarnargatan ei ole tuttu mediatuotantoyhtiö, mutta se on palkittu kansainvälisesti usein ja vahvoin perustein markkinointikampanjoistaan, jotka ovat olleet ennen kaikkea vaikuttavia, fyysistä ja digitaalista maailmaa hyödyntäviä ja sitä kautta ihmisiä tavoittavia.

Torstaina 6. helmikuuta nähty esitelmä koostui lähes täysin Einar Benin suosikkikampanjoista. Ohjelmaan mahtui kahdeksan erilaista toteutusta kolmesta erilaisesta kokonaisuudesta. Kaikkia kampanjoita yhdisti harkitusti ja kekseliäästi toteutetut tarinat, olennaisten digitaalisten kanavien hyödyntäminen ja rohkeus. Myös ehkäpä se kaikkein tärkein eli halutun viestin välittäminen ymmärretysti toimi kampanjoissa esimerkillisesti.

Röyhkeä kampanja katkaisi välit Pepsiin

Vanhimmat nähdyt kampanjat olivat vuosilta 2012–2013, mikä näkyi siten, että toteutuksessa oli hyödynnetty silloisia digitaalisen markkinoinnin trendejä. Nykypäivään niistä oli kuitenkin opittavissa se, että joskus taloudellisesti edullinen ja vaikuttava ratkaisu syntyy hyödyntäen ajankohtaisia teemoja sekä markkinointialustojen piilossa olevia mahdollisuuksia unohtamatta tunteiden herättämistä ja jopa hippusellista röyhkeyttä.

– Islannissa järjestetään eräällä saarella kesäisin festivaali, jonka kaikki nuoret tuntevat. Sen pääkumppaneihin kuului tuolloin Pepsi Cola, mutta meidän tehtävänämme oli markkinoida Coca Colan omistamaa vitamiinivesibrändiä. Teimme kampanjan, jolla kaappasimme huomiota Pepsiltä. Tapahtuman aikana julkaisimme tyypillisten festivaalivieraiden kanssa kuvia, jotka olimme kuvanneet festivaalipaikalla kahta viikkoa aikaisemmin. Kuvien perusteella sai sellaisen kuvan, että meidän vitamiinivetemme olisi näkynyt festareilla valtavasti. Muutaman kuukauden päästä oli ystäväni häät. Hän kuuluu Islannin Pepsi Cola -yhtiön johtokuntaan. Tuon kampanjan jälkeen hän peruutti hääkutsuni, emmekä olleet missään väleissä Pepsin kanssa yli kahteen vuoteen, Einar Ben kertoi.

Vaikuttavin esitetty kampanja – sekä yksittäisen katsojan että analytiikan näkökulmasta – oli nuorten miesten itsemurhiin keskittynyt kampanja. Alla oleva video sai vähemmänkin herkän katsojan nielaisemaan tunteensa piiloon.

Utmeda-kampanjassa haluttiin kertoa itsemurhariskissä oleville miehille, että on ok pukea tunteensa sanoiksi.

– Halusimme kertoa, että surua ei kannata pitää sisällään ja henkisiin ongelmiin voi hakea samalla tavalla apua kuin fyysisiin ongelmiin. Tämä kampanja oli minulle siksikin tärkeä, että erään ystäväni elämä päättyi muutama vuosi sitten juuri näistä syistä johtuen. Loimme kampanjan tarinan yhdessä asiakkaan asiantuntijoiden kanssa, ja löysimme tarinaan esiin nostettavat tilanteet usein aiheeseen liittyvistä tilastoista. Kampanja vaikutti, sillä soitot itsemurhia ehkäisevään puhelinpalvelun kasvoivat kymmeniä prosentteja, ja chat-palveluun yhteyttä ottaneiden määrä yli kaksinkertaistua. Mikä tärkeintä, tiedämme, että kampanjan myötä moni itsemurha on jäänyt tekemättä, Einar Ben selitti ja sai perään aplodit yleisöltä.

Liikenneturvan kampanja kopioitavissa muihin maihin

Toinen vakava aihe, jonka kampanjointia Tjarnargatan on ollut luomassa, on ajon aikana tapahtuvaan puhelimen käyttöön liittyvä liikenneturvallisuus. Kampanjaa on toistettu Islannin jälkeen muun muassa näkyvästi myös Norjassa, ja se on toteutettu myös puolaksi ja englanniksi.

Kampanjassa oli yhdistetty käyttäjän puhelimen viesti ja soitto-ominaisuus sekä Instagramista löytyvät julkiset kuvat. Kampanjan videolla tapahtuvaan liikenneonnettomuuteen oli saatu näin vaikuttavan henkilökohtainen ja yllättävän monikanavainen kokemus aikaiseksi.

– Tässä kampanjassa on ollut muitakin näkökulmia, kuten toteutukset islantilaisten julkisuuden henkilöiden kanssa. Kampanjat toimisivat melko samalla tavalla myös muissa maissa. Olemme miettineet Suomeakin, mutta tarvitsisimme paremmat yhteydet liikenneturvallisuudesta ja mielenterveydestä huolehtiviin tahoihin Suomessa, Einar Ben sanoi.

Kirjoittaja: Risto Salminen