Tutustu AR/MR -toteutuksiin

Digi2Marketissa tehdään vuosina 2019–2021 noin kymmenen paikallista markkinointitapausta, joissa hyödynnetään uusia teknologioita. Julkaisemme tietoja näistä tapauksista sekä kansainvälisten kumppaniemme case-esimerkeistä myöhemmin hankkeen aikana.

Voit saada ideoita myös mm. näistä suomalaisista ja kansainvälisistä toteutuksista.

Kotisovitus lisätyn todellisuuden avulla

Tämän verkkokaupassa olevan ominaisuuden avulla voit sovittaa mieleisesi maton kotisi lattialle ilman yhtään ainoa hikipisaraa.

Testattu ja toimii todella hyvin mobiililaitteella. ”Sovituksen” mahdollisuus AR:n avulla on merkattu monisakaraisella ristillä kuvan ylänurkkaan. Määritettyäsi alkupisteen eli minne maton haluat sijoittaa ja tadaa – matto on lattiallasi.

Lisättyä todellisuutta hyötykäytössä voi kokeilla Vallilan verkkokaupassa.

AR ihastuttaa monella tavoin

Vaikka vuosi ei vielä ole ihan lopussa, koosteita kuluneesta vuodesta valmistuu jo. Linkin videossa on näytteitä vuoden AR-toteutuksista. Kirjoittajan suosikki on ehdottomasti aikakausilehden sivuilta avautuva maailma. Mihin kaikkeen tietoon ja maailmaan AR:n kautta pääseekin käsiksi!

Valokuvan kautta sirkusesitykseen

Yksi immersiivisen teknologian kehityksen tavoite on lisätty tai virtuaalinen todellisuus ilman sitä varten erikseen ladattavaa sovellusta. Kiinalaisessa valokuvamuseossa toteutettiin näyttely, missä sirkustaiteilijan henkilökuvan kautta pääsi näkemään hänen taitonsa videolla.

Turun Tuomiokirkon Sanan Seppä

Turun Tuomiokirkossa käyntiä voi rikastuttaa sovelluksella, joka vie käyttäjänsä paikassa vuoteen 1514. Tämä viihdyttävä ja opetuksellinen sovellus kertoo vuosikymmenistä kuvitteellisen perheen näkökulmasta. Sovelluksessa hyödynnetään AR-teknologiaa ja tarina etenee todellisessa ympäristössä.

Tehomet: Todellisuuteen visualisoidut valaisinpylväät

Valaisinpylväiden tuote-esittelyn avuksi on toteutettu AR-tuotekatalogi, minkä avulla voidaan sijoittaa valaisinpylväät suoraan haluttuun paikkaan. Todellisuutta voidaan visualisoida hyvinkin tarkasti, mm ympäristön valaistuksen suhteen.

Case Tuomaansalo: 3D Opaskartta

Tuomaansalon saaren printtimainosta on rikastettu lisätyn todellisuuden, AR:n avulla. Käyttäjä pystyy mobiilisovelluksen avulla tutkimaan saarta eri perspektiiveistä ja saa halutessaan lisäinformaatiota saaresta ja sen toiminnoista.

Bella -veneet

Tuote-esittelyissä AR-sovellukset ovat hyvä keino esitellä tuotteita käyttöympäristössään. Varsinkin, kun tuote itsessään on iso ja mahdoton mukana kuljetettava. Tässä AR antaa asiakkaalle todellisen lisäarvon verrattuna pelkän esitteen avulla tehtävään myyntiin.

Aitographics: Sisustaa huoneistosi virtuaalisesti myyntiä varten

Yritys tarjoaa virtuaalista sisustuspalvelua yksityisille asunnon myyjille ja kiinteistönvälittäjille myynnin avuksi. Kalusteet ja muu sisustus lisätään valokuvaan 3D-mallin avulla. Ostaja saa näin paremmin mielikuvan myytävän kohteen mittasuhteista ja siitä, miltä myytävä tila näyttää laadukkaasti sisustettuna.  

Toteutuksiin voi tutustua Aitographicsin nettisivuilta.