Case: Luonnonläheinen ympäristö on Kupilkalle valtti, joka piti saada paremmin esiin

Vuonna 2021 Digi2Market teki monipuolista yhteistyötä kontiolahtelaisen Plasthill Oyn kanssa. Plasthill toimii yleensä tuotemerkkinsä Kupilkan nimissä, sillä luonnonkuituastioistaan tunnettu brändi on nykyisin Plasthillin ylivoimaisesti merkittävin brändi. Kupilkan tuotteet valmistetaan mäntysellukuidusta ja kestomuovista.

Kupilkan arvot liittyvät vihreyteen, raikkauteen, positiivisuuteen, erityisyyteen ja joustavuuteen. Kupilkan tuotteiden funktio onnistuu monella muullakin tuotteella, joten kilpailutilanteessa on tärkeää, että yrityksessä toteutuva ympäristövastuu saadaan mukaan myös markkinointiviestintään.

Karelia ja Kupilka tekivät yhteistyötä kolmella saralla. Yhteistyössä työstettiin energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoiden kanssa Kupilkan toiminnan ympäristökatselmusta. Markkinoinnin opiskelijoiden kanssa keskityttiin uuden tuotteen lanseeraukseen. Karelian projektitiimi toteutti 360 Finlandin avulla virtuaalikierroksen Kupilkan tuotantoyksikössä Kontiolahdella.

Yritys: Plasthill Oy / Kupilka

Kupilka on perheyritys Plasthill Oyn tuotemerkki, jonka valikoima sisältää ennen kaikkea luonnonkuidusta ja muovista valmistettuja astioita. Perheyritystä johtaa toimitusjohtaja Esa Kaasinen. Kupilkan tuotteita valmistetaan Kontiolahdessa Pyytivaaran kylällä, kun moni kilpailija on ulkoistanut tuotantoaan Aasiaan tai tekee sitä suurissa kaupungeissa teollisuusalueilla. Yritys työllistää noin 20 henkilöä, ja se on onnistunut kasvattamaan liikevaihtoaan viime vuosina pandemiasta huolimatta.

Tuotteet edustavat kategoriaa, jonka globali kysyntä on ollut kasvussa, minkä vuoksi Kupilkan Export Manager Jaakko Järvensivun mukaan Kupilkalla on vielä tehtävää markkinointiviestinnän saralla, jotta se saisi hyödynnettyä vahvaa tarinaansa. Kupilka on huomannut, että sen tuotteiden jakelijat ovat myös kiinnostuneet siitä, miltä Kupilkan tuotanto näyttää.

NPA-ohjelman Goals-hankkeen tilaisuudessa 14. kesäkuuta 2022 puhunut Järvensivu myöntää, että vaikka Plasthill on ollut pioneeriyritys tuotantolaitoksen ekologisuudessa etenkin energian ja kiertotalouden ratkaisuiden vuoksi, voisi Kupilka kertoa paremmin teoistaan. Yhteistyö Karelian Digi2Market-hankkeen kanssa vuonna 2021 oli osa tätä markkinointiviestinnän kehittämistä.

WWW: https://kupilka.fi/en/

Facebook: https://www.facebook.com/Kupilka/

Instagram: https://www.instagram.com/kupilka_official/

Youtube: https://www.youtube.com/user/KupilkaCup

Pinterest: https://fi.pinterest.com/kupilka_official/

Luonnon keskellä olevat tuotantotilat ovat valtti Kupilkalle.

Mitä Kupilkan kanssa tehtiin?

Pandemian rajoittaessa mahdollisuuksia esitellä tuotteita messuilla ja muissa tapaamisessa Kupilkalla oli syntynyt tarve päästä lähemmäs kansainvälisiä asiakkaitaan. Yhteistyö tämän tavoitteen saavuttamiseksi aloitettiin yhdessä Karelian, asiantuntijayritys 360 Finlandin ja Kupilkan kanssa. Monella eri alalla 360-kuvausta hyödyntäviä toteutuksia tehnyt 360 Finland kertoi mahdollisuuksista, joita peilattiin yhdessä Karelian kaipaamiin uusien asioiden kokeiluun ja Kupilkan tarpeisiin. Ajatus oli nopeasti yhtenäinen. Toteutuksessa päädyttiin esittelemään 360-kuvien ja niihin tuotujen teksti-, kuva- ja videosisältöjen avulla valmistusta, perheyrityksen henkeä ja etenkin ympäristöä, jossa Kupilkan tuotteet syntyvät. Oli tärkeää hakea tekijöitä, joilla Kupilka pystyisi erottautumaan kilpailijoistaan ja tuomaan enemmän esiin luonnon keskellä tapahtuvaa yritystoimintaa, jossa keskiössä on valmistuksen ekologisuus.

Toteutuksessa päästiin kurkistamaan Kupilkan yrityksen arkeen ja tuotteiden käyttöön ja valmistukseen Pyytivaaralla. Vaikka valmistukseen liittyykin monia salaisuuksia, pystyttiin tuotteista kertomaan asiakkaita kiinnostavia yksityiskohtia, jotka lisäsivät tunnetta ihmisläheisestä perheyrityksestä tuottamassa huipputeknologialla personoituja tuotteita. Toteutuksessa hyödynnettiin myös aiemmin tuotettuja markkinointimateriaaleja upottamalla muun muassa videoita 360-kuvissa näkyviin televisioihin.

Kokoushuoneen ruuduille oli upotettu aiemmin tuotettuja videoita.

Virtuaalikierrokseen saatiin luonnonläheistä tunnetta esittelemällä tuotantoympäristöä lintuperspektiivistä. Lennokeilla kuvatut 360-kuvat viestivät, että Kupilkan tuotteita valmistetaan juuri sellaisissa olosuhteissa, joissa niitä myös monet käyttävät. Videotuotannossa oltiin onnekkaita, sillä kuvauspäivänä sääolosuhteet olivat ulkokuvauksille ideaalit.

Tilanteessa, jossa käytettiin Kupilkan tuotteita, oli myös mahdollisuus tutustua tarkemmin kahdeksaan Kupilkan tuotteeseen, kun niistä oli luotu kymmenillä valokuvilla eräänlainen 3D-objekti, jota pystyi katsomaan useasta eri suunnasta. Toteutukseen kytkettiin myös pääsy verkkokauppaan. Virtuaalikierroksen ensisijaiselle kohdeyleisölle haluttiin tehdä englanninkielinen toteutus, mutta samalla syntyi luontevasti myös suomenkielinen toteutus.

Tutustu toteutukseen osoitteessa 360.kupilka.fi  (varalinkki)

Teksti: Risto Salminen